"The Rust Bucket"
SAAB 900 2.1i 3D CombiCoupé 1992
Saabin äänentoiston parannusta...
Asetin laukun välipohjan sisälle laukkuun ja nostelin piuhat reunoilta esille. Kiinnitin piuhat vahvistimeen ja kiinnitin vahvistimen levyyn. Vahvistimen ja levyn väliin tein vielä 12 mm kupariputksesta 10 mm korokkeet jotta
ilma päsee kiertämään myös vahvistimen alla. Sitten kiinnitin subbarilaukun kulmaraudalla takakontin pohjaleevyyn ja kytin kaijutinjohdot subbariin. Asennuksesta tuli oikeastaan aika siisti kun mitään piuhoja tai kiinnikkeitä ole näkyvissä. Lopuksi tein pienen koesoiton ja säädin hieman vahvistinta. Nyt soi rokki kunnolla!
22.5.2019
Eilen sain jo virtakaapelin ja rca:n tuotua mutta vahvistin tarvitsee myös maan. Sen sain tekemällä maapisteen takaluukun pohjan alle. Samalla kun vaneripohja oli irti porasin siihen reiät eilen merkitsemiin paikkoihin pihoja varten.
Sitten pujottelin piuhat reijistä läpi ja asettelin pohjalevyn takaisin pakoilleen, näin piuhat ovat kaikkialla piilossa. Tein vahvistimen laukkuun vielä aukon josta piuhat tulevat laukkuun sisälle, jonka jälkeen asetin laukun paikalleen takaluukkuun ja kiinnitin sen pohjalevyyn neljällä ruuvilla.
21.5.2019
Nyt kun kaikki valmistelut on tehty täytyy auto kaapeloida, radiolta rca- ja akulta virtakaapelit takakonttiin. Rca-johto olikin omanlaisensa haaste, pitkän etsimisen jälkeen sain sen vedettyä kuskin puolelta kynnyskotelon alla
takakonttiin. Virtakaapeli meni helpommin, käytin alkperäistä johtosarjan läpivientiä apukuskin puolella ja sitten samanlailla kynnyskotoleon sisällä takakonttiin.
Kun kaapelit oli tuotu sovittelin vielä laukkuja konttiin että
sain niiden paikat merkittyä.
Jotta laukun kansi ei menisi itsestään kiinni tein toiseen kulmaan taitettavan tuen joka estää kantta sulkeutumasta kokonaan ja siten varmistaa että vahvistin saa ilmaa. Lopuksi asensin ledivalon laukun kannen yläreunaan,
se valaisee vahvistimen hienosti sen ollessa päällä.
17.5.2109
Jotta vahvistin ei katoaisi kokonaan laukkuun sisälle tein laukkuun välipohjan, näin vahvistin on paremmin esillä ja saa myös paremman jäähdytyksen. Myös piuhat saa piiloon pohjanlevyn alle.
Kun subbari oli taas kiinni kotelossa oli kotelo aikalailla valmis. Sitten ryhdyin suunnittelemaan vahvistimelle paikkaa. Löysin varastosta toisen vanhan laukun joka on hieman samankaltainen kuin subbarikotelo.
Käytin suurta 4-kanavaista vahvistinta sovittamiseen ja hyvin se laukkuun mahtuu. Teen vielälaukun sisälle välipohjan jonka alla kaikki piuhat saavat olla piilossa ja vain vahvistin on esillä. Sitten täytyy laukun kylkeen
asentaa pieni tuuletin varmistamaan ilmanvaihto, ettei vahvistin pääse ylikuumenemaan. Saa nähdä mitä töstä vielä tulee...
30.4.2019
Jotta terminaalin kiinnitys olisi tiivis otin kotelon pois laukun sisältä ja leikkasin vanerista kauluksen terminaalin aukon ympärille. Tämän kauluksen limasin sitten kiinni laukkuun ja koteloon. Jotta liitos olisi varmasti
tiivis kiinnitin terminaalin pitkillä ruuveilla jotta liima puristuisi kunnolla kaikkiin rakoihin. Terminaalilta vedin kaijutinjohdon subbarille.
25.4.2019
Tein reikäsahalla aukon laukun ja kotelon sivuun terminaalia varten. Nyt täytyy vielä keksiä kuinka tiivistän laukun ja kotelon välisen kolon etteivät äänenpaineet pääse kotelosta karkuun.
Sitten käytin laukun kantta sabluunana ja leikkasin koteloon aukon subbarille. Subbari kiinni koteloon ja kokonaisuus alkaa näyttä valmiilta. Vielä tarvitsee tehdä aukko johon kiinnitän terminaalin.
Varsinaisen subbarikotelon teen 19 mm paksuisesta mdf levystä. Mitattuani tarkkaan laukun sisämitat leikasin levystä tarvittavat palat koteloa varten. Sitten kokosin kotelon liimaamalla ja ruuvaamalla.
Kotelo mahtui juuri sopivasti laukkuun sisälle täyttäen sen läes 100 %.
19.4.2019
Olen jo pidemmän aikaa kaivannnut muhkeampaa ääntä stereoihin mutta en halunnut autoon mitään perinteistä subbaria. Olin jo joskius aikaisemmin leikkinyt ajatuksella rakentaa subbarikotelon vanhan matkalaukun sisään.
Nyt päätin lähteä toteuttamaan sitä ajatusta.
Aloitin tekemällä sabluunan subbarin vaatimasta aukosta ja sitten piirsin aukon laukun pintaan. Laukkua oli helppo leikata ja kun pala oli irti pääsin helpomin mittaamaan laukun syvyyden.
26.2.2019
Koska tätä projekti tuntuu sattumat ohjailevan oli pakko ostaa tämä Sony CDX-G1200U soitin kun se oli vastustamattoman hyvässä tarjouksessa.
Nyt voi asentaa ritilät kaiuttimineen takaisin kojelaudalle. Lopputulos on mielestäni oikein siisti. Takakaiuttimet asensin niiden alkuperäiselle paikoille,
taakse tulivat toistaiseksi pelkät keskiäänet.
Kun molemmat diskantit oli kunnolla liimattu kiinni rirtilöihin asensin keskiäänet alkuperäisille paikoille ja kytkin diskantille menevät johdot kiinni.
Tein reiän molempiin kaiutin ritilöihin ja sitten liimasin kuumaliimalla diskantin asennuskupin kiinni reikään.
24.1.2018
Koska etukaiuttimet ovat kaksitie erillissarjat joudun tehemään diskantille paikan. Päätin asentaa sen keskiäänen viereen, siinä kun oli sopivan näköinen paikka.
Tein reikäsahalla 44 mm rieän diskantille jotta saisin sen hieman upotettua.
22.1.2018
Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt miksi etenkin etukajuttimista kuuluu enimmäkseen pelkkää rätinää. Kun otin ne irti paljastui että ne molemmat olivat aivan rikki.
Irroitin myös takakaiuttimet, ne olivat jo aikansa nähneet. Uusin kaikki neljä jotta saisi paremman äänenlaadun stereoon. Uudet kaijuttimet ovat MDS:n 4" keskiääniä ja eteen
tulee lisäksi diskantit.
20.10.2017
Asensin kojelautaa radion jotta saa kuunnella musiikkia ajellessa. Soitin on halpa perusmankka jossa Sd ja usb mutta ei cd soitinta. |