1 Etusivu
1 Ford Galaxie -66
1 Saab 9³ SC -08 Tonin
1
1
1
1
1 Vanhoja autoja
1 Projektit
1
 
 
 

                                                             "The Rust Bucket"

                                                                                        SAAB 900 2.1i 3D CombiCoupé 1992

Maalauksia

Koska autossa oli melko mittavia rostevaurioita, myös pintapelleissä jouduin maalaamaan auton osin uudestaan.
Alimpana vanhimmat julkaisust.

1 1 1

Ei se ero entiseen ole päätä huimaava mutta juuri sellainen mitä hainkin. Katsotaan mitä sitten seuraavaksi keksitään...

1 1 1 1

Illalla päätin vielä tehdä yhden pikkuhomman jota olen suunnitellut, maalata kylkilistojen kromiset listat mustiksi kumimaalilla. Taas kerran suojaaminen on suurin homma, loput helpompaa.

1 1 1 1

Maski oli myöhään illalla kuivunut jo niin paljon että uskalsin koskea siihen. Aluksi kokeilin pelkkää maalattua osaa maskin aukkoon, mutta sitten arvioin että maali olisi riittävän kuivaa ja uskalsin varovasti kiinnittää
ritiläosan maskiin ja koko maskin takaisin paikalleen. Kylläpä ilme muuttui! Laitoin tänä lopuksi kuvan keulasta missä lisävalot ovat vielä paikallaan ja maski on musta, ero on kuin yöllä ja päivällä.

1 1 1 1

Maalasin maskin ensin muovitartunnalla ja sitten vaalealla pohjamaalilla. Pohjamaalin kuivuessa kävin läpi maalinjämiä tallilla ja yritin päättää kolmesta väristä: Snow silver, Grafiitin harmaa ja Sitrin Beige. Valinta osiu nyt
sitten tuohon viimeiseen joka on auton oma väri. Maskista tulee siis korinvärinen. Sitten vain ruiskutin maskiin kolme kerrosta värimassaa ja kaksi kerrosta lakkaa perään.

1 1 1 1

6.9.2018
Tänään sain öljyt takaisin moottoriin ja samalla vaihdoin öljynsuodattimen ja tulpat. Sitten katselin keulaa nyt kun ne lisävalot on poissa ja tuo musta maski nytti jotenkin vaan nuhjuiselta. Päätin irroittaa sen ja
pestä, hioa ja maalata sen jollakin toisella värillä. Kun maski oli irti purin sen osiin jotta saan uloimman osan hiottua helposti. Sitten puhdistin pinnan maalausta varten.

1 1 1

Punaisen ryppymaalin suihkin ohuina kerroksina non 40 cm etäisyydeltä, kaikkiaan viisi kerrosta että pinnasta tuli tasainen.

1 1 1

Sitten hioin koko kopan ja tasoiitn rälläkän jäljet kopasta. Kovin homma oli pesu ja rsavanpoisto, koppa oli nimittän todella likainen. Maalinä käytin alumiinille sopivaa pohjamaalia ja ns "ryppymaalia"pintaan.

1 1 1

18.8.2018
Saabi on joututnut seoisoman koko kesän viallisen kampiakselin asentotunnistimen vuoksi. Heinäkuussa sain uuden anturin mutta muut kiireet ovat estäneet vaihdon.
Nyt oli lopultakin aikaa ja siirsin Saabin talliin. Samalla teen huoltoa ja terkistan että auto on kelvollinen katsastulkseen. Ekaksi päätin kuitenkin aloittaa helpommasta ja maalata venttiilinkopan valmiiksi. Käytän uuten koppanan T7 moottorin koppaa. päätin että EcoPower tekstisä saa Eco etuliite lähteä.


1

1.3.2018
Kuskin puolen lokasuojan kaaren lista ja kylkilista on takaisin paikallaan. Alkaa näyttää valmiilta!

1 1 1

28.2.2018
Massasin alustan ja taka sisälokasuojat. Kiinnitin puskurinjatkeen kuskin puolelle ja asensin takarenkaat jotta sain auton pois pukkien päältä,
lopultakin. Nyt projekti on taas rullaava.

1 1 1

Pohjamaalin kuivutta aloin maalaamaan takalokasuojaa, nyt neljännen kerran. Ennen lakkaamisen aloittamista huomasin että samoissa kohdissa
on taas havaittavissa kiehumista. Nyt päätin kuitenkin vetää lakan päälle ja katsoa kelpaako. Lopputulos on kohtalinen kelpaa se ainakin toistaiseksi.
Pääseepähän jatkamaan projektia muilta osin.

1 1 1

24.2.2018
Aamulla hioin kiehuneet kohdat p1200 vesihionnalla ja uuden rasvanpoistin pinnalle. Olin lämmittämyt tallia yön yli lämmittimellä koska epäilin liian
alhaisen lämpötilan olleen ainakin osasyyllinen maalin kiehumiseen. Sitten ruiskutin värin uudestaan ja jo ensimmäisen kerrosken jälkeen alkoi
maali taas kiehua. Annoin maalin kuivua ja hioin pinnan taas p1200 vesihionnalla ja tein taas rasvanpoiston. Tällä kertaa maalasin paikat ensin harmaalla
pohjamaalilla jotta maali ei taas kiehuisi.

1 1 1

23.2.2018
Aloitin maalaamaan lokasuojaa mutta jo parin värikerroksen jälkeen huomasin että maali alkoi kiehua. Keskeytin maalaamisen heti.
Jätin maalin kuivumaan yön yli ja mietin ratkaisua.

1 1 1

Samalla kun touhusin auton kimpussa kiinnitin tuulilasinpyyhkimet ja oikean puolen listan sekä puskurin jatkeen. Liimasin myös sisälokasuojiin takaluukun
puolelle ääneneristysmattoja hieman. Lopuksi hioin lokasuojan vielä p1000 vesihionnalla ja pesin lokasuojan ennen auton täydellsitä suojaamista maalisumuilta.
Seuraavaksi on vuorossa lokasuojan maalaus ja tällä kertaa poistan teipin ennen kun maali ehtii kuivua liikaa.

1 1 1

Renkaiden saapuminen sai minut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja hiomaan vasemman takakyljen uutta maalausta varten. Hioin koko alueen mataksi
p400 hiomapaperilla ja varmistin että nuo kohdat josta maali irtosi teipin mukana on riittävän loiva ettei se jää näkyviin lopputuloksessa.


1 1 1

Kaikesta huolimatta jatkoin eteenpäin, maalasin tuulilasinpyyhkijöiden varret mustiksi ja kiinnitin tuulilasin listan paikaoilleen sekä pyyhkijänvarsien tiivisteet
ja konehuoneen takaosan tiivisteen. Myös tankin luukku ja lokasuojan kaaren lista löysi tiensä takaisn paikoilleen.

1 1

Tässä lähikuvat vahingoista, tämä tarkoittaa käytrännössä sitä että joudun maalaamaan koko lokasuojan uudestaan.
Pyrin maalaamaan lokasuojan uudestaan vielä helmikuun aikana jos vain mahdollista.

1 1 1

18.2.2018
Sunnuntaina aloitin poistamaan suojauksia. Kaikki näytti hyvältä kunnes kuskin puolella lähti maalit kahdesta kohtaa teipin mukana! Olin antanut
teippien olla liian kauan paikallaan ja maali oli tarttunut liikaa teippiin kiinni.

1 1 1

Sillä välin kun viimeinen kerros värimassaa kuivuu sekoitin lakkaan kovetteen ja ohenteen. Ruiskutin lakkaa ensin ohuen harson kaikkiin osiin ja sen
jälkeen kaksi märkäpintaa antaen pinnan aina kuivua 10 minuuttia kerrosten välissä. Nyt pitää antaa pintojen kuivua, mutta jo nyt näyttää hyvältä,

1 1 1

Ensimmäisen harson kuivuttua 10 min ruiskutin kaksi märkäpintaa, molempien välissä annoin pinnan kuivua 10 min. Nyt pinta on tasaisen värinen.

1 1 1

17.2.2018
Tänään, lauantaina on lopultakin aika maalata takalokasuojat sekä tuulilasin alareuna. Ennen aloittamista puhdistin pinnat huolellisesti rasvanpoistoaineella.
Aloitin värimassan ruiskuttamisen ohuella harsolla.

1 1 1

16.2.2018
Ennen maalauksen aloittamista poistin vanhat suojapaperit ja muovit koska niihin oli kertynyt pölyä ja roskia huomattavasti.
Sitten teippasin, rajasin ja suojasin auton uudestaan.

1 1 1

Jatkoin ouhiden kerrosten ruiskuttamista kunnes pinta oli tasainen joka kohdasta. Nyt annan pohjamaalin kuivua jonka jälkeen tarkistan pinnan
vielä kerran ja hion pinnan varovasti sileäksi ennen pintavärin ja lakan ruiskuttamista.

1 1 1

13.2.2018
Nyt kun uskon että pohjat ovat valmiit pesin kyljet puhtaiksi hiontalietteestä ja tein uuden rasvanpoiston. Sitten varmistin että suojaukset ovat kunnossa.
Aloitin valkoisen pohjamaalin ruiskutuksen reunoilta ja sitten etenin pintojen yli tehden ohuen harson.

1 1 1

Kitin kuivuttua jatkoin kylkien hiomista p1000 ja p1200 vesihiomapaperilla. Nyt näyttää siltä että pohjista on saatu kaikki naarmut ja kolot yms pois.
Seuraavaksi olisi pintojen pesu ja rasvanpoisto ennen valkoista pohjamaalia. Jos pohjamaalauksen jälkeen pinta näyttää kelvolliselta pääsenkin
sen jälkeen ruiskuttamaan värin ja lakan. Pidetään peukkuja ettei pinnasta paljastu enään mitään uutta pohjamaalauksen jälkeen.

1 1 1

12.2.2018
Hiontamaali on nyt kuivunut ja aloitan hiomaan kylkiä P800 vesihiomapaperilla. Kun molemmat kyljet oli hiottu yhteen kertaan p800 paperilla huomasin
pinnassa vielä pieniä virheitä jotka päätin kitata.

1 1 1

Ruiskutin yhteensä kolme kerrosta hiontamaalia takakylkiin jotta pinnassa olisi riittävästi maalia poishiottavaksi. Nyt pitää antaa maalien kuivua
vähintään vuorokauden verran ennen toivonmukaan viimeistä hiontaa.

1 1 1

Ruiskutin ensin yhden ohuemman kerroksen hiontamaalia takakylkiin ja pohjamaalin tuulilasin alareunaan.

1 1 1

11.2.2018
Sain lopultakin kitattua ja hiottua viimeiset kuopat ja kolot takakyljistä. Päätin että ruiskutan nyt filleri primerin (hiontamaali) jotta saan loputkin naarmut
hiottua pois.

1 1

9.2.2018
Takakylkien hionta ja kiittaus jatkuu. Pölyä on jo aivan käsittämätön määrä, mutta nyt näyttäisi siltä että kyljet olisivat kohta suorat.

1 1 1

Tuulilasin kulmat olinkin jo kitannut aikaisemmin, nyt vain hioin koko pellin tuulilasin alta. Tämäosa alkaa olla valmis pohjamaalille.
Olen pitänyt hieman kirjaa työtunneista, nyt niitä on takana noin 68 tuntia.

1 1 1

8.2.2018
Nyt kun ruostehommat alkaa olla valmiit ryhdyin tekemään pohjia takalokasuojiin. Kitattavaa on etenkin hitsattujan paikkojen ympärillä.

1 1 1

31.12.2017
Maalien kuivuttua asensin luukun takasin paikalleen. Värisävy osui hyvin lähelle ja olen tyytyväinen lopputulokseen.
Taas on yksi osan kokoon nähden valtava urakka tehty eikä kukaan muu kuin minä näe eroa entiseen.

1 1 1

Värimassan kuivuttua 10 minuuttia ruskutin päälle lakan. Ruiskutin kolme kerrosta lakkaa molemmin puolin tankin luukkua, nyt se toivottavasti
pysyy ruosteettomana seuraavat vuodet.

1 1 1

30.12.2017
Pohjamaalin kuivuttua vesihioin vielä pinnan jotta siitä tulisi mahdollisimman sileä. Sitten ryhdyin ruiskuttamaan värimassaa. Ruiskutin molemmille
puolille yhteensä kolme kerrosta massaa.

1 1 1

29.12.2017
Muutamassa kohtaa ruoste oli syövyttänyt niin syvät jäljet että jouduin hieman kiittaamaan niitä jotta pinnasta tulisi tasainen. Kitin kuivutta hioin
pinnan ja ruiskutin päälle valkoisen pohjamaalin.

1 1 1

Kun olin pyyhkinyt pinnat rasvanpooistolla ruiskutun päälle ruosteenestopohjamaalin.

1 1 1

Lopuksi hioin osan peltipuhtaaksi sekä pesin osan huolellisesti.

1 1 1

Ensimmäisen vuorokauden jälkeen keksin kokeilla tehostaa vaikutusta elektrolyysillä. Liitin akkulaturin miinusleuan tankin luukkuun ja plussan raudankappaleeseen.
Upotin mioellat osat sitruunahappoluiokseen. Seuraavan päivänä osa oli ko käytännössä ruosteeton.

1 1 1

29.12.2017
Päätin aloittaa taistelun maalipinnan ruosteita vastaan tankin luukusta. Irroitin luukun ja laitoin sen likoomaan noin 5% sitruunahappoliuokseen.