1 Etusivu
1 Ford Galaxie -66
1 Saab 9-3 SS -07
1
1
1
1 Vanhoja autoja
1 Projektit
1
 
 



SAAB 9-3 2.0t SS 2007
BioPower


Etu- ja takaspoilerin sekä ovi- ja puskurilistojen maalaus.



1 1 1

21.6.2016
Saab Clubin kesäpäiviltä tarttui mukaan Kouvolan Länsiautosta kuvien alkuperäinen Saab 9-3 SS Aeron takaspoileri.
Ennen asennusta hion ja pohjamaalaan spoilerin vaalealla pohjavärillä jonka jälkeen se maalataan Chili Red punaiseksi.

1 1 1

28.7.2016
Tilasin ebaystä Saab 9-3 ss Aeron etuspoilerin lasikuituisen kopion. Spoileri vaikuttaa oikein hyvältä, pinta on tosin hieman karhea, eli pohjatöitä voi joutua vähän tekemään. Spoileri maalataan ennen asennusta Chili Red punaiseksi.

1 1 1

29.7.2016
Samalla kun etu- ja takaspoileri maalataan päätin irroittaa myös listat ovista ja puskureista. Listojen irroitus osoittautui hyväksi asiaksi koska listojen alta paljastui aika paljon likaa. Nyt niidenkin alusta saadaan pestyä ja lika ei pääse muhimaan.

1 1 1

Irroitettavia listoja olikin aikamoinen kasa, yhteensä 9 kpl plus peruutustutkan anturit. Myös anturit maalataan korinvärisiksi. Etuspoilerin ehdin jo hioa, se oli suhteellisn karkea pinnaltaa mutta oli helppo hioa tasaiseksi, ruiskutan siihen vielä kerroksen hiontaväriä ja vesihion sen p1200 paprerilla jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä. Takaspoileri puolestaa oli jo aiemmin maalattu (ilmeisesti tilattu joskus valmiiksi maalattuna mustaksi) joten sille riitti vesihionta p1200 paperilla. Myös takaspoileriin ruiskutan vaalean hiopntavärin jotta pintaväri tulisi oikean sävyiseksi.

1 1 1

30.7.2016
Kun kaikki maalattavat osat oli irroitettu hioin ne huollellisesti ja sitten tein rasvanpoiston osiin. Kun osat oli hiottu ja puhdistettu kunnolla suihkin osiin päälle muovitartunnan. Seuraavaksi osiin ruiskutetaan hiontaväri. Listojen ollessa työn alla on auto hieman orvon näköinen kun listat puuttuu, toivottavasti tässä ei kuitenkaan mene montaa viikkoa.

1 1 1

5.8.2016
Perjantaina tein tilaa talliin ja levittelin osat väljästi erilaiseten tukien päälle. Puhdistin osat vielä rasvanpoistolla ennen hiontavärin ruiskuttamista.

1 1 1

Ruiskutin kaikkiin osiin 2-3 kerrosta hiontaväriä märkää-märälle tekniikalla. taristin kerrosten välissä huolellisesti että väriä olisi varmasti jokapaikassa.

1 1 1

6.8.2016
Annoin hiontavärinkuivua noin vuorokauden ennen osien hiomista.

1 1 1

Hioin osat p400 hiomapaperilla ja kerrankin tuntui siltä että pohjat osiin onnistuivat hyvin, jopa yli odotusten! Peruutustutkan antureihin suihkin ohuesti harmaata pohjamaalia.

1 1

Osat ovat viomavärin hionnan jälkeen täysin sileät. Ennen värimassan ruiskutusta tein taas rasvanpoiston ja osien pesun hiontapölystä, myös lattiat lakaistiin pöystä.

1 1 1

7.8.2016
Osat ovat valmiita maalattavaviksi. Ruskuitn osiin ensin ohuen harson punaista värimassaa.

1 1

Ruiskuitn yhteensä kolme kerrosta väriä jonka jälkeen annoiin massan kuivua sen aikaa että pesin ruiskun ja tuulin tallin pahimmasta kärystä.

1 1 1

Lakan ruiskutin hieman eri tavalla kuin aikaisemmin, sen sijaat että aloittaisin ohuella harsoll aruiskutin heti paksumman kerroksen lakkaa, annoin lakan kuivua noin 10 min ja sitten ruiskutn toisen märkäpinnan perään. Ennen kun lopetin tarkistin osat huolella että mikään kohta ei jäisi kuivaksi ja ruiskutin lisää muutamaan kohtaa joka oli jäänyt hieman kuivaksi.

1 1 1

Tässä pari lähikuvaa lopputuloksesta, ei hassumpi lopputulos amatööritohelolta =)

1 1 1

8.8.2016
Hieman jännitti takapuskurin listan ja peruutustutkan antureiden asennus, kun anturien päälle ei saanut tulla kuin se 75 my:tä maalia. Ennen listan kunnollista asennusta kokeilin peruutustutkan toimivuutta ja sehän toimi kuin ennenkin! Aikamoinen helpotus. Sitten naputtelin loput takapuskurin kulmalistat kiinni kuin myös etupuskurin listat. Lopputulos miellyttää silmää.

1 1 1

10.8.2016
Takaspoilerin asennuksen aloitin teippaamalla luukunreunan maalarinteipillä johon olisi helpompi merkitä kiinnityspulttien kohdat. Kun olin mittaillut aikani porasin kaikki kuusi reikää. Reijät eivät ekalla yrityksellä osuneet täydellisesti mutta pienelllä sorvaamisella spoileri istahti nätisti luukun reunaan. Nyt perä alkaa näyttämään siltä miltä pitääkin!

1 1 1

11.8.2016
Ennen ovilistojen asennusta pesin ja vahasin syvennyksen johon lista tulee huolellisesti. Jos se ehkäisisi lian kertymistä listan alle tulevaisuudessa. Kun olin saanut ostettua muutaman hajonneen listakiinnikkeen tilalle uudet pääsin asentamaan listat takaisin paikoilleen. Koko auton yleisilme alkaa näyttämään jo paljon siistimmältä.

1 1 1

12.8.2016
Ennen Aeron etuspoilerin asennusta päätin teipata spoilerin. Homma oli paljon vaikeampi kun olin ajatellut eikä onnistunut ihan 100% mutta kelpaa kyllä. Ei minusta teipparia taida tulla, pienien osien teippaaminen vielä onnistuu mutta tuollaisen isomman osan teippaaminen oli ihan painajainen.

1 1 1

14.8.2016
Aloitin etupoilerin vaihdon irroittamalla moottorin alla olevan movin jonka jälkeen vanha etulippa irtosi varovasti vetämällä ulospäin. Lipan irroitus oli huomattavasti helpompi homma kun mitä olin ajatellut.

1 1 1

Uuden laikuituisen etuspoilerin asennus hieman jännitti koska se ei ole joustava kuten alkuperäinen oli ollut. Pelot osoittautuivat kuitenkin turhiksi ja spoileri asettui paikalleen yhtä helposti kun vanha oli irronnut. Koska uudessa spoilerissa ei ollut kiinnitystapeissa "kynsiä" ajoin tappien läpi ruuvit jotka lukitsevat spoilerin paikalleen. Samalla päätin hetken mielijohteesta teipata puskurin kuskin puoleisen puskurin listan, lopputuloksesta tuli oikein hauska!